Tag Archive for: Rehux


Nimi: Jenni Sipilä

Miten ja milloin tulit Rehuxille?
”Näin ilmoituksen avoimesta työpaikasta opinahjoni ainejärjestön fb-sivuilla ja otin heti yhteyttä.  Tarkoitukseni oli pakertaa lopputyöni parissa koko syksy, mutta kova kiinnostus tätä työtä kohtaan muutti suunnitelmiani ja lokakuun alussa aloittelinkin jo Rehuxilla.”

Kerro vähän työtehtävistäsi:
”Työtehtävät tarkentuvat varmasti ajan kanssa, mutta reseptien ja tuotekehityksen parissa teen töitä.”

Mikä työssäsi on antoisinta tai parasta?
”Hauska porukka ehdottomasti! Ja ajatus siitä, että oppii koko ajan (ja varmasti pitkään) kaikkea ruokintaan liittyvää. Eläinten hyvinvointi ja ruokinta kiinnostavat minua kovasti, joten pääsen tekemään töitä juuri minulle tärkeiden aiheiden parissa.”

Onko tuotantoeläinten ruokinnansuunnittelussa jotain erityistä trendiä juuri nyt?
”Kotimaisuusasteen nostaminen ruokinnassa ylipäätään on varmaan yksi tämän hetkinen puheenaihe. Erilaisia kokeiluja ollaan myös valmiita tekemään, perinteisten rehustusvaihtoehtojen rinnalla.”

Mitä odotat tulevalta talvelta?
”Kiireistä, mutta antoisaa aikaa uudessa työssä, uudella asuinpaikkakunnalla ja uudessa harrastusseurassa. Eli kaikkea kivaa uutta, muutos virkistää!”

Mille nauroit viimeksi?
”Työkavereiden vitsailulle. Aamulenkillä nauran joka aamu hölmöille koirilleni, jotka näyttävät onnellisilta vapaana juostessaan.”

Mitä teet vapaa-ajallasi?
”Harrastan agilityä kahden koirani kanssa ja käyn kiipeilemässä kavereiden kanssa aina kun ehdin.”

Mistä unelmoit?
”Omasta viiniplantaasista Etelä-Euroopan lämmössä.”

Muutama nopea:

Ensimmäinen kesätyöpaikkasi?
”Veikkauksen toimistolla siivoaminen.”

Ala-asteen todistuksen lauluarvosana?
”Taisin saada 9, kiitos sen, että sai laulaa lahjakkaan kaverin kanssa yhdessä. Sain sen varmasti säälistä, koska kaverini lauloi niin hyvin. Olen musikaalisesti epälahjakas enkä suostu laulamaan muiden kuullen.”

Konvehtirasia vai vihreät kuulat?
”Konvehtirasia ehdottomasti.”

Tunturiin suksimaan vai etelän rannalle aurinkoon?
”Tykkään tosi paljon matkustella etelään, mutta tykkään myös talviurheilulajeista ja lumisesta talvesta. Ehkä kuitenkin etelän loma!”

Lempijuttu joulunvietossasi?
”Hyvä ruoka ja se, että koko perhe pääsee saman pöydän ääreen.”

Viljojen analysointipäivä Rehuxilla lokakuu 2018

Viljan analysointipäivä 2018

Analysoimme viljasi torstaina 11.10. ja 18.10. klo 10-14. Mukaasi tarvitset litran verran kutakin analysoitavaa viljaa puhtaaseen pussiin tai astiaan pakattuna.
Tarjolla kahvia ja grillikin on kuumana.
Nähdään Rehutiellä!

 

 

Janne Veijula on kesätöissä Rehuxin rehutehtaalla.

Nimi: Janne Veijula

Kerro vähän työtehtävistäsi:
”Työtehtäväni vaihtelevat säkityshommista autojen lastauksiin ja purkuihin sekä esimerkiksi esiseoksen valmistuksiin. Täällä saa tehdä monipuolisesti kaikenlaisia rehujen valmistukseen liittyviä töitä.”

Miten päädyit kesätöihin Rehuxille?
”Opiskelukaverini vinkkasi, että Rehuxilla tarvitaan kesätyöntekijää. Sillä tiellä ollaan. Rehujen valmistus kiinnosti, koska kotitilalla on sikoja.”

Olet sikatilan poika. Mitä ajatuksia sinulle on tullut mieleen eläinten ruokinnasta, rehuista ja rehujen valmistuksesta nyt kun olet itse ollut niitä tekemässä?
”Minulla ei ollut mitään ennakkokäsityksiä, mitä rehutehtaalla tarkalleen ottaen tehdään. Niinpä olen oppinut todella paljon ja kaikki on ollut tosi mielenkiintoista, erityisesti koska kotitilalla käytetään rehuja eläinten ruokintaan.”

Mikä kesätyössäsi on ollut parasta?
”Työt vaihtelevat päivän mittaan tosi paljon ja ovat tuoneet kivaa vaihtelua kotitilalla työskentelyyn.”

Mitä teet, kun et ole töissä?
”Soitan mielelläni kitaraa ja ajelen moottoripyörällä sekä motocrossia radalla. Vietän aikaa kavereiden kanssa vaikka nyt kesäaikaan saunoen.”

Mistä löytyvät parhaat reitit moottoripyörällä ajeluun?
”Turun Ruissalossa on todella kaunista ja kivat mutkittelevat tiet ajeluun. Sinne tulee suunnattua usein.”

Mitä syyssuunnitelmia sinulla on?
”Opinnot jatkuvat syksyllä ja kotitilalla tulee autettua puinneissa ja muissa syystöissä.”

Muutama nopea:

Grilli vai paistinpannu?  ”-Grilli!”
Lempimusiikki?  ”-Raskas”
Lempiruokasi?  ”-Hyvät liharuuat, kuten lihapullat ja tietysti uudet perunat.”
Suomalainen järvenranta tai etelän biitsi?  ”-Järvenranta!”

 

Olemme mukana Okrassa. Läydät meidät osastolta 278 aivan portin 1 läheltä.
Nähdään!

Markkinoiden kehittyessä suotuisasti myös piensäkkien kysyntä on kasvanut sekä kilojen että valikoiman suhteen. Parisen viikkoa sitten otimme käyttöön uuden säkitysrobotin nopeuttamaan ja helpottamaan piensäkkien säkitystä ja lavoille laittoa.
Haluamme panostaa myös asiakkaisiimme, joilla ei ole mahdollista käyttää irtorehuja.
Paikallinen, kotimaisella omistuspohjalla toimiva Rehux palvelee siis entistä edullisemmin ja nopeammin sekä harrastekanaloita, fasaanien, sorsien, ankkojen ym kasvattajia kuin myös perinteisiä sika- tai kanatiloja.

Uusi piensäkitysrobotti työssään.

Terhi Hemmilä, REHUX Oy. Mainoskuva. KUVA/PHOTO: RONI LEHTI.

Nimi: Terhi Hemmilä

Milloin olet tullut Rehuxille:
”Hieman vajaat neljä vuotta sitten eli huhtikuun alussa 2014.”

Kerro vähän työtehtävistäsi:
”Hm, olipas mielenkiintoinen kysymys… Enimmäkseen teen ruokintasuunnitelmia tiloille, ylläpidän ja kehittelen tehtaan reseptejä, teen uusasiakashankintaa ja olen tällainen ”Rehuxin ratkaisupankki”.”

Mikä työssäsi on antoisinta tai parasta?
”Pystyn vaikuttamaan koko prosessiin reseptin suunnittelusta ja raaka-ainevalinnoista lähtien tilalle asti. Ja työtiimimme on ihan huippu!”

Mille eläimelle kehittämäsi resepti on jäänyt erityisesti mieleesi ja miksi?
”Aina se tuo hyvän mielen, kun asiakas soittaa kertoakseen, että nyt menee hyvin ja yhdessä pohdittu ruokintaratkaisu on onnistunut. Sirkkarehu on nyt ollut sellainen mielenkiintoinen ja hauska juttu ja ihan uusi aluevaltaus koko rehumaailmassa.”

Mitä odotat tulevalta keväältä?
”Aurinkoisia päiviä ja hyviä pyöräilykelejä.”

Mille nauroit viimeksi?
”Tilannekomiikkaa….”

Mitä teet vapaa-ajallasi?
”Käyn kuorossa ja laulutunneilla. Kuntoliikunta ja etenkin hiihto on juuri nyt ajankohtainen vapaa-ajan viettotapa. Lapsenlapsikin tarvitsee mummon hoitoapua aina silloin tällöin. Ja jottei tulisi aika pitkäksi, niin kaikenlaista vapaaehtoistoimintaa tulee myös harrastettua.”

Muutama nopea:

Koira vai kissa? ”Koira”

Dekkari vai kevyempi kerronta? ”Dekkari”

Suklaa vai irtonamut? ”Suklaa”

Lappi vai etelän rantakohde? ”Lappi”

Vahvuutemme löytyvät hyvästä asiakaspalvelusta, tavoitettavuudesta, loistavasta hinta-laatusuhteesta ja prosessien tarkkuudesta.

Vahvuutemme löytyvät mm. hyvästä asiakaspalvelusta, tavoitettavuudesta, loistavasta hinta-laatusuhteesta ja prosessien tarkkuudesta.

Rehux oli mukana TSN Gallupin rehutehtaita koskevassa asiakastutkimuksessa viime talven aikana, jossa kotimaiset maatilat pisteyttivät eri rehutehtaiden tekemisiä. Neljän tekijän kohdalla olitte arvostaneet meitä erityisen korkealle:

Paras asiakaspalvelu. Olemme lähellä asiakasta ja helposti lähestyttävissä. Tämä on päätavoitteemme myös tulevaisuudessa. Palvelemme juuri oikealla tuotteella jokaisen eläimen senhetkistä kasvatusvaihetta ajatellen. Vuoropuhelulla ja toisiamme ymmärtämällä saavutamme yhteisen mottomme, onnistuneen ruokinnan.

Helpoin yhteys. Voit olla yhteydessä keneen tahansa tiimistämme, sillä jokaisen tehtävä Rehuxilla on auttaa. Meidät tavoittaa mutkattomasti puhelimitse tai sähköpostitse (etunimi@rehux.fi). Rehuxilla kankeaa johtoporrasta ei ole, eikä vastauksia tai päätöksiä tarvitse odottaa kauan, sillä yrityksen johto löytyy samasta konttorista kuin myynti. Yli 100 raaka-ainetta tuovat ruokinnansuunnitteluun joustavuutta, ketteryyttä ja nopeutta.

Paras Tuotantovaikutus. Rehuxin tuotteet pohjautuvat turvallisiin ja hyviin raaka-aineisiin, tarkkaan prosessiin ja hyvään jäljitettävyyteen. Tuotantovaikutukset on koettu tiloilla rehustuksellamme erinomaisiksi. Voimmekin ylpeinä todeta tehneemme yli 1000 reseptiä vuoden aikana. Tuotteet syntyvät meillä parhaassa tapauksessa asiakkaan kanssa yhdessä saman pöydän ääressä ja saman tien.

Paras hinta-laatu suhde.  Lähialueiden laadukkaat viljat, raakaa-aineiden mahdollisimman korkea kotimaisuusaste, minimoitu sivujakeiden käyttömäärä, pitkälle viety tuotannon automatisaatio – tärkeitä hinta-laatu suhteen osatekijöitä. Asiakasta kuunnellen säädämme tuotteet tilojen eri tarpeiden mukaan, ajatuksella ’ei mitään ylimääräistä eikä mitään liian vähän’. Yksinkertainen matala organisaatio paketoi ketteryytemme, jolloin hinta-laatu suhde on kohdillaan.

Soita meille. Olemme olemassa juuri sinua varten!

Viljojen puinnit ovat pelloilla nyt hyvässä vauhdissa.

Uudet ruokintasuositukset tehdään puintien ja vilja-analyysien jälkeen.

Syksy saapuu ja puinnitkin alkavat vihdoin olla loppusuoralla. Tervetuloa tehtaallemme analysoimaan viljasi ja samalla saat myös optimoinnin ruokintasi tueksi. Odottaessasi voimme vaihtaa kuulumisia kahvikupin ääressä. Katso alta sinulle sopiva päivä ja ota mukaasi edustava, noin kilon painoinen näyte erikseen jokaisesta viljasta. Huom! Keskiviikkona 1.11. avoimet ovet klo 9-14.

ke 11.10. klo 10-15
ke 18.10. klo 10-15
ke 25.10. klo 10-15
ke 1.11.   klo 9 -14

Oheisista linkeistä voit ladata itsellesi vilja-analyysilomakkeen, tulostaa ja täyttää etukäteen.

Viljanäytteen saatelomake KANA

Viljanäytteen saatelomake SIKA

Ladda, printa och fyll i svenskspråkig följesedel för spannmålsprov från bifogade linkar.

Följesedel för spannmålsprov_höna

Följesedel för spannmålsprov_svin

Nähdään Tarvasjoella!

Lämpimästi tervetuloa!
Terveisin, Rehuxin väki

Kesätyöntekijä Ilkka Mäkitalo trukin puikoissa

Nimi: Ilkka Mäkitalo

Työtehtävät:
Monenlaiset ja vaihtelevat rehunvalmistukseen liittyvät tehtävät kuten esiseokset, säkitykset, autojen lastaus ja purku.

Miten päädyit kesätöihin Rehuxille?
Tiedustelin harjoittelupaikkaa Rehuxin Terhi Hemmilältä kun hän oli tilakäynnillä kotitilallamme.

Olet sikatilan poika. Mitä ajatuksia sinulle on tullut mieleen eläinten ruokinnasta, rehuista ja rehujen valmistuksesta nyt kun olet itse ollut niitä tekemässä?
On ollut hienoa huomata, miten paljon mahdollisuuksia rehunvalmistuksessa on esim. raaka-ainepuolella. Tilakohtaiset ratkaisut ovat arkipäivää täällä Rehuxilla.

Mikä kesätyössäsi on ollut parasta?
Tämä on ollut mukavaa vaihtelua kotitilalla työskentelyn rinnalla.

Millä tavoin tämä kesätyö on hyödyttänyt opintojasi?
Ymmärrän nyt ruokintapuolta paremmin – siitä on hyötyä sekä kotitilalla että opinnoissa.

Mitä teet, kun et ole töissä?
Huolehdin itsestäni urheillen, soitan rumpuja ja vietän aikaa perheen mökillä.

Mitä syyssuunnitelmia sinulla on?
Puinnit kotitilalla alkavat kohta ja sitten on vuorossa opinnäytetyön tekeminen premix -ruokinnasta.

Muutama nopea:
Grillasitko paljon kesällä? Juu
Lempibändi? Neljän Suora
Lempiruokasi? Porsaan Kassler -pihvi!

20170615 REHUX OY. KUVA/PHOTO: STINA LINDROOS.

20170615 REHUX OY. KUVA/PHOTO: STINA LINDROOS.

Kaikki säkkeinä myytävät tuotteemme pakataan aina uusien puulavojen päälle. Pikkusäkit saavat ympärilleen suojaksi myös kelmun. Lavat säilytetään sisätiloissa ennen käyttöönottoa ja toimitusta asiakkaalle.
Näillä toimilla takaamme korkean hygieniatason pakattujen tuotteiden toimituksissa.
Hankimme lavat lähiseudun kotimaisilta toimijoilta. Lavat sisältyvät rehutoimituksen hintaan eikä niitä tarvitse palauttaa.

Tag Archive for: Rehux