Omien valkuaisrehukomponenttien käyttö

Soijan hinta on noussut syksyn ja alkutalven aikana rajusti ja vaikuttaa myös rehujen hintoihin niitä korottaen.

Jos varastossasi on esim. härkäpapua, hernettä tai rypsiä/rapsia, niin nyt ne kannattaa ottaa käyttöön ja näin säästää rehukustannuksissa. RehuXilla on omat tiivisteet ja Remixit täydentämään tilan omia raaka-aineita, jolloin saadaan myös sian kasvulle paras loppuseos.

Ota siis yhteyttä Jenniin, Terhiin, Kimmoon tai Taruun, niin mietitään Sinulle ja tilallesi sopiva ratkaisu.

Porsaan ruokintaohjelma

Porsaiden ruokinta on jatkuva haaste: tavoitteena on, että porsaat oppivat syömään ennen vieroitusta ja jatkavat syöntiä heti vieroituksen jälkeen. Toisena tavoitteena on ylläpitää hyvä suolistoterveys, mikä ehkäisee vieroitusripulia sekä muita terveysongelmia. Molemmat tukevat porsaan hyvää ja nopeaa kasvua. Nämä kaikki ovat meidän porsasrehuohjelman tavoitteita.

Rehujen maku ja tuoksu säilyy samana koko ohjelman ajan, mikä vieroituksen aikana tukee syönnin jatkumoa.
Tarjoa porsaille prestartter-rehua niin aikaisin kuin mahdollista ja aseta rehuastia lähelle emakon päätä. Muista lisätä rehua pieniä määriä useamman kerran päivässä, jotta rehu säilyy tuoreena ja houkuttelevana.

Biotronic TOP3 lihasikojen taudinaiheuttajia vastaan

Rehuun lisättävä orgaanisten happojen yhdistelmä alentaa rehun ja suoliston pH:ta. Happamampi ympäristö vähentää haitallisten mikrobien määrää rehussa ja eläinten suolistossa. Tuote edistää hyödyllisten maitohappobakteereiden lisääntymistä.

TOP3 tappaa tehokkaasti solun sisälle tunkeutuneita patogeenejä, joihin lukeutuu muun muassa Lawsonia-bakteeri. Bakteerin aiheuttaman tartunnan ripulioireiden vakavuus vaihtelee tai se voi olla myös oireeton. Sairastuneet lihasiat ovat syömättömiä, yleiskunto on heikentynyt ja kasvu hidastuu. Tuote tehoaa tehokkaasti myös yleisintä ripulitaudin aiheuttajaa E.colia vastaan.

Ota yhteyttä

Terhi Hemmilä
puh 0400 902 463

Taru Kajantola
puh 0440 717 027

Kimmo Kesälä
puh 0400 827 546

Jenni Väätämöinen
puh 0440 816 554

Onko lehmillä tiinehtymisvaikeuksia tai onko säilörehun kivennäiset alhaisella tasolla?

Pimeänä vuodenaikana lehmien tiinehtyminen voi olla haasteellista tai lehmillä voi ilmetä heikon säilörehun vuoksi terveysongelmia. Mikäli näin on, niin olisi erityisen tärkeää valita korkealaatuinen kivennäinen.

Valma Plus Lypsykivennäinen

Valma Plus Lypsykivennäinen tukee vastustuskykyä sekä hedelmällisyyttä. Se sisältää runsaasti E-vitamiinia ja magnesiumia sekä tehokkaasti imeytyvässä orgaanisessa muodossa olevaa seleeniä, kuparia, mangaania ja sinkkiä. Lisäksi kivennäiset sisältävät biotiinia, jolla on positiivinen vaikutus sorkkaterveyteen. Tämä korkeatasoinen kivennäinen sopii koko lypsykauden kivennäiseksi ja se on ihanteellinen varsinkin korkeatuottoisille lehmille. Sitä voidaan käyttää myös siemennysikäisille hiehoille.

Maatalousyhtymä Ahola Jaakko ja Heikki Pälkäneeltä ovat käyttäneet Valma Plus Lypsykivennäistä syksystä asti. Jaakko kertoi, että kivennäinen on hienojakoista ja pölyää, mutta juuri sen vuoksi kivennäinen ei lajitu mattoruokkijalla. Valma Plus Lypsykivennäisen käyttöönoton jälkeen tiinehtyvyys on entuudestaan parantunut ja maidon solupitoisuus on madaltunut. Kivennäisellä on ollut positiivinen vaikutus myös utareterveyteen.

Karkeampi kalkki

Kivennäisten hienojakoisuuden ja sen takia pölyävän olomuodon takia päätimme ottaa valikoimiimme myös karkeamman kalkin. Karkeammalla kalkilla sekoitettu kivennäinen on käsiteltävyydeltään mukavampi vaihtoehto varsinkin, jos sitä annostellaan käsin.

Hienojakoisemman olomuodon ansiosta olemme myös erottuneet kilpailijoista. Pienemmän partikkelikoon tiedetään yleisesti parantavan rehuaineen sulavuutta. Mitä hienojakoisempaa rehu on, sitä enemmän on pinta-alaa alttiina entsyymi- ja mikrobisulatukselle. Kivennäisestä saadaan näin ollen parempi hyöty. Ja tämän takia emme luovu hienojakoisesta vaihtoehdosta.

Kaikkia kivennäisiä on saatavilla karkealla tai hienolla kalkilla. Muistathan kertoa toiveesi myyjälle! Mikäli tilallasi on tarvetta omalle kivennäiselle, niin räätälöimme tilallesi sellaisen

Katso muut tuotteemme RehuXin kotisivuilta:
https://rehux.fi/erikoistuotteet/

Rehumyyjämme palvelevat teitä mielellään, otathan rohkeasti yhteyttä.

Tilaathan Valmakivennäiset Valmakauppasi kautta!

Kaisa Reunasalo puh 0440 717 029/ kaisa@rehux.fi
Kimmo Kesälä puh 0500 827 546 / kimmo@rehux.fi

Haasteita kanalassa?

Kotoisten viljojen toksiinipitoisuuksia tulee harvoin mietittyä eikä niitä pysty näkemään silmämääräisesti. Oireita ovat usein vähentynyt syöntihalukkuus ja sitä kautta alentunut tuotos sekä yleisen immuniteetin lasku, joka altistaa erilaisille infektioille herkemmin.
Toksiinit saattavat vahingoittaa suolistoa, jolloin rehun hyväksikäyttö alenee. Toksiinit myös vahingoittavat maksaa, joka kanoilla vaikuttaa munankuoren laatuun.
Vitafix on toksiinisieppari, jonka voimme lisätä tiivisteen joukkoon suoraan tehtaalla tai sitä voidaan lisätä tilalla rehuseokseen.

Uusi tiiviste valikoimiimme

Olemme täydentäneet tiivistevalikoimaamme alemman valkuaisen tiivisteellä. Se soveltuu käyttöön tiloilla, joilla viljan valkuaispitoisuus on korkea. Tiiviste on kalajauhoton.

Vanhat tutut tiivisteemme Optimi ja Regular ovat edelleen valikoimissamme ja muokattavissa tarpeen mukaan tilakohtaisesti.

Kysy lisää rehumyyjiltämme!
Muistathan, että myös kalkki ja öljy ovat saatavilla kauttamme!

Ennakkokauppa

Myös meillä on mahdollisuus tehdä ennakkokauppaa!
Myyntitiimimme auttaa sinua mielellään!

Kaamosajan terveisin,

Terhi 0400902463 terhi@rehux.fi
Taru 0440717027 taru@rehux.fi
Jenni 0440816554 jenni@rehux.fi

Haasteita sikalassa?

Monet sikalan ongelmat voivat juontaa juurensa viljojen toksiineista. Kotoisten viljojen toksiinipitoisuuksia tulee harvoin mietittyä, eikä niitä pysty näkemään silmämääräisesti.
Lihasioilla toksiinit aiheuttavat huonontunutta syöntiä, hidastavat kasvua sekä voivat aiheuttaa hännänpurentaa ja yleistä levottomuutta. Alentuneen vastustuskyvyn vuoksi erilaiset infektiot lisääntyvät.
Emakkotiloilla toksiinit aiheuttavat luomisia sekä muumioporsaita ja ongelmia tiinehtyvyydessä. Heikot kiimat ja ongelmat tiinehtyvyydessä vaikuttavat myös pahnuekokoon negatiivisesti. Oireena saattaa olla myös ulkoisten synnytyselimien punoitusta ja turvotusta niin emakoilla kuin porsaillakin. Toksiinit aiheuttavat myös peräsuolen ja kohdun ulosluiskahduksia.

Vitafix on toksiinisieppari, jonka voimme lisätä tiivisteen joukkoon suoraan tehtaalla tai sitä voidaan lisätä tilalla rehuseokseen. Vitafix on valmiiksi lisättynä kaikissa emakkotäysrehuissamme sekä porsasrehuissamme.

Uudistimme emakkorehumme!

Genetiikan kehittymisen myötä emakko tarvitsee sen tuotantopotentiaalia vastaavat ravintoaineet.
Olemme kiinnittäneet erityistä huomiota sujuvampaan porsimiseen, emakon korkeampaan ja laadukkaampaan maidontuotantoon sekä terveempiin ja painavampiin porsaisiin lisäämällä mm. orgaanisia hivenaineita sekä hy D muodossa olevan D vitamiinin.

Kysy rehumyyjiltämme lisää.

Ennakkokauppa

Muistathan, että rehujen ennakkokauppa on myös meillä mahdollista. Myyntitiimimme auttaa sinua tässäkin.

Kaamosajan terveisin,

Terhi 0400-902463 / terhi@rehux.fi
Kimmo 0440-816554 / kimmo@rehux.fi
Taru 0440-717027 / taru@rehux.fi

Nautatiimissä on aloittanut Kaisa Reunasalo. Kaisalla on vahva kokemus naudan rehujen ja kivennäisten myynnistä sekä ruokinnasta. Kimmo Kesälä toimii Kaisan aisaparina nauta-asiakkaille. Olkaa rohkeasti yhteydessä meihin!

Kaisa Reunasalo

Kimmo Kesälä

Kaisa Reunasalo, puh. 0440 717 029/ kaisa@rehux.fi
Kimmo Kesälä, puh. 0500 827 546 / kimmo@rehux.fi

Kivennäisiä räätälöitynä

RehuX valmistaa kivennäisiä yhteistyössä tilojen ja meijeriverkostojen kanssa. Tilakohtaisen kivennäiset räätälöimme yhdessä asiakkaan kanssa tilan tarpeiden mukaan ottaen huomioon tilan säilörehun ja tuotostason. Kivennäislinjallamme valmistetut kivennäiset voivat olla asiakkaiden omien reseptien mukaan toteutettuja. Valmiit tuotteet toimitetaan perille 500kg tai 1000kg suursäkeissä.

Meijeriyhteistyössä ensimmäinen laajempi yhteistyökumppanimme on Valma-kaupat ympäri maan. Valma-kaupoille tuotamme kivennäisiä heidän konseptinsa mukaan toteutettuna.

Juha ja Susanne Anttilan maitotilalla Lapväärtissä on testattu omia kivennäisiä eri koostumuksella jo useampi vuosi. ”Olemme jo jonkin aikaa suunnitelleet itse kivennäisrehumme, koska markkinoiden valmiit tuotteet eivät ole vastanneet kovin hyvin tilamme ruokinnallisia tarpeita. Hyväksi yhteistyökumppaniksi on valikoitunut RehuX, jonka kanssa toiminta on ollut mutkatonta ja nopeaa” – Juha kertoo.

Andreas ja Sonja Johanssonin maitotila Paraisilta on ollut mukana testaamassa asiakaskohtaisesti tuotettuja RehuXin kivennäisiä. Tilan tarpeiden mukaisen kivennäisen on räätälöinyt RehuXin Jenni Väätämöinen, tilan toimittamien tietojen pohjalta. Johanssonit ovat olleet tyytyväisiä tuotteeseemme. ”Kivennäinen on toiminut hyvin appeessa ja erinomaisesti myös tilamyllärin myllyssä” – Andreas kehuu.

Uusia tuotteita

GIGANT 60

Korkeatuottoiselle karjalle suunniteltu energialisä. Suojattu rasva lisää maitotuotosta ja nostaa maidon rasvapitoisuutta. Gigant 60 sisältää 60% palmitiinihappoa. Sen lisäksi tuote sisältää noin 30% steariinihappoa. Saturoitu rasva siirtyy sulamattomana pötsistä ohutsuoleen, jolloin se kulkee suoraan maitorauhaseen ja käytetään vasta siellä maidon rasvasynteesiin. Energiaa 27,7 MJ/kg.

Hinta 1155€/tn (Alv 0%)
Tällähetkellä 25kg säkissä, 1000kg suursäkki mahdollinen.

MILKA ENERGIALIUOS

Milka Energy Extra on suunniteltu käytettäväksi lypsylehmien ja lihanautojen ruokinnassa energiarehuna, jonka avulla voidaan täydentää rehuseoksen energia arvoa, lisätä rehunnoksen maittavuutta sekä tasata ruokinnan muutoksia. Liuosta voidaan käyttää appeen seassa, robottikäytössä tai annostella käsin ruokintapöydälle.

Hinta 1085€/tn (Alv 0%)
Saatavilla 1200kg kontissa.

Katso muut tuotteemme näiltä RehuXin kotisivuilta.

”RehuX sijaitsee mukavalla etäisyydellä ja joustavat vastaanottoajat antavat mahdollisuudet valita sopivan toimitusajan; toteaa tyytyväinen asiakas Matti Laaksonen (kuvassa)”.

Viljat lähialueelta

RehuX hankkii tarvitsemansa viljat lähialueen tuottajilta ja jatkossa haluamme kasvattaa viljan toimittajien määrää ja kaupankäyntiä.

RehuXin vastaanotto on joustavasti auki vuoden jokaisena päivänä ja asiakkaat voivat varata itselleen sopivan toimitusajan. Vastaanotossa meillä on käytössä kalenteri, johon varaukset tehdään ja näin varauksen tehneellä on aina ’etuajo-oikeus’ varaamaansa aikaan! Tämä helpottaa vastaanottoa, lisää sujuvuutta ja vähentää turhaa odottelua.

Verkkosivuiltamme Rehux.fi kannattaa aina säännöllisesti tarkistaa hinnoittelumme, jonne se päivittyy aina markkinoiden muuttuessa. Pyrimme aina tarjoamaan reilun hinnan viljasta, jotta toimittajamme voisivat huoletta myydä tuotteensa RehuXille.

Jokainen toimitettu viljakuorma analysoidaan ennen vastaanottoa standardoidulla ja kalibroidulla FOSS analyysilaitteella. Laatuhinnoittelu perustuu FOSS analyysiin ja jos arvot jäävät taulukon alapuolelle ei toimitusta voida ottaa vastaan. Laatutaulukko löytyy verkkosivuiltamme (klikkaa tästä) kuin myös vastaanotosta.

Otamme vastaan myös luomuviljoja, joista valmistamme luomurehuja. Luomuvehnän ja -ohran vastaanotto on RehuXin Tarvasjoen tehtaalla, kun taas luomukauran vastaanotto on Risteellä, Kokemäellä.

Vilja-asioissa sinua palvelee:

Kai Isaksson 0440 860 811/ kai@rehux.fi

Toimarin katsaus

Rehuxin viljantarve on vuodessa noin 90 keskikokoisen tilan viljat. Määrä on koko ajan kasvava, joten uudet kontaktit ovat tervetulleita.

Haluamme pitää viljojen toimittamisen mahdollisimman joustavana myös myyjän näkökulmasta katsoen. Viljantarpeemme on hyvin tasaista päivästä ja kuukaudesta toiseen, sillä eläinasiakkaamme ruokitaan päivästä toiseen samalla tavalla.

Jos katsotaan taaksepäin, niin voimme todeta, että maksamme hyvin kilpailukykyistä hintaa lähes koko vuoden, on ollut harvinaista että hintamme on alemmalla tasolla kuin muilla.

Kotisivuiltamme voit seurata hintojamme ja voit myös soittaa meille, milloin haluat. Kai Isaksson on valmiina löytämään onnistuneen ratkaisun viljatoimitukseen.

T. Thomas Fagerholm

Varaudutaan talveen

Meiltä saat vuorisuolaa 40kg säkissä, hinta 7,55€ (sis. alv 14%)
sekä kanakalkkia 40kg säkissä, hinta 6,08€ (sis. alv 14%).
Näillä tuotteilla pystyt sulattamaan jäät pois.

Meiltä saat myös suolakiviä, joita voidaan käyttää nautakarjalle ja riistalle sekä myös hevosille ja lampaille.
Suolakivet soveltuvat luomutuotantoon, sisältää natriumia 39%, eli pelkkää suolaa. Hinta 3,75€/kpl (sis. alv 14%).

Asiakaspalvelu:

Tanja Kummelus 044 7130 901/ tanja@rehux.fi

Syystervehdys RehuXilta!

Oletko jo huomannut, että valikoimistamme löytyvät myös erilaiset kalkit ja kasviöljyt? Myymme Nordkalkin laadukkaita kalkkeja kilpailukykyiseen hintaan.

Aito Poikaskalkki on Nordkalkin korkealaatuisesta kalkkikivestä 3 mm hienouteen jauhettua kalkkia, jonka kalsiumpitoisuus on 36 %. Poikaskalkki on yleisimmin kanojen ruokinnassa käytetty kalkki. Ilman kalkkilisää kana ei kykene muodostamaan laadukasta munankuorta ja ylläpitämään luuston kuntoa. Poikaskalkin hinta irtotoimituksena alkaen 68,37 € alv 0 + rahti. Saatavilla myös suursäkissä ja 40kg pikkusäkissä.

Aito Kanakalkki on 6 mm hienouteen jauhettua kalkkikiveä. Kanakalkki on karkeampaa ja näin ollen hitaammin sulavaa, jolloin kana pystyy hyödyntämään tätä paremmin yöaikana muodostaessaan munankuorta. Kanakalkkia voidaan tarjoilla kanoille vapaasti, jolloin ne säätelevät itse kalkin tarvettaan. Kanakalkin hinta 40 kg pikkusäkeissä 133,33 €/tn alv 0 + rahti.

Aito Ruokintakalkki on 1 mm hienouteen jauhettua kalkkia, joka soveltuu nautojen, kanojen, sikojen ja hevosten ruokintaan. Ruokintakalkin hinta irtotoimituksena alkaen 62,55€ alv 0 + rahti. Saatavilla myös suursäkissä ja 40kg pikkusäkissä.

Kasviöljyä on saatavilla sekä irtotoimituksena että valmiina kontissa. Kontissa oleva öljy on GMO-vapaata soijaöljyä ja irtotoimituksen öljyn voi valita GM tai GMO-vapaana.

Kysy päivän hinta:
Taru, 0440717027 / taru@rehux.fi

Onko viljasi jo analysoitu?

Viljanäytteen voit lähettää meille rehuauton mukana tai käydä paikan päällä tehtaallamme. Postin välitykselläkin viljapussit kulkevat perille, osoitteemme on Rehux Oy, Rehutie 23, 21450 Tarvasjoki.

Teemme ruokintasuositukset viljatietojasi hyväksikäyttäen. Ja muistathan, että jos valikoimistamme ei löydy valmista täydennysrehua juuri sinun tilallesi, niin suunnittelemme sopivan rehun.

Sinua auttavat:
Jenni Väätämöinen, puh 0440-816554 / jenni@rehux.fi
Terhi Hemmilä, puh 0400-902463 / terhi@rehux.fi

Vaivaavatko kanapunkit?

Dinamite punkkiaine on eteeristen öljyjen ja aromaattisten komponenttien sekoitus kanapunkkien kehityksen ja lisääntymisen estoon. Kanapunkit levittävät tauteja ja alentavat tuotosta jopa 15- 20% sekä lisäävät kuolleisuutta.

Dinamite sekoitetaan rehuun, joten se on helppo käyttää. Dinamitea voidaan lisätä rehuun ennaltaehkäisevästi 1 kg/rehutonni 4-6kk:n ajan, kun linnut saapuvat kanalaan tai kanapunkkien häätöön 2 kg/rehutonni.

Dinamitea on saatavilla 20 kg säkeissä hintaan 150€ alv0 + rahti.

Dinamitesta on saatavilla oma tuote myös luomutuotantoon, jonka voimme lisätä rehuun jo tehtaalla!

Kysy lisää myyntitiimiltämme:

Terhi, 0400902463 / terhi@rehux.fi
Taru, 0440717027 / taru@rehux.fi
Jenni, 0440816554 / jenni@rehux.fi

Syksy ja luonnonvalon määrän väheneminen tuovat oman haasteensa ruokintaan ja etenkin tiinehtyvyyteen. Uuden sadon vilja kaipaa myös E-vitamiinitäydennystä ja olemmekin lisänneet e-vitamiinia rehuihimme.

Pimenevään vuodenaikaan suosittelemme kiihotusrehun käyttöä varmistamaan emakoiden hyvä tiinehtyvyys. Valikoimassamme on Potra Kiihotus, joka stimuloi ja vahvistaa kiimaan tuloa. Tuotteen sisältämä happoseos myös ennaltaehkäisee virtsateiden tulehduksia. Sisältää myös dextroosia.

Potra Kiihotus säkkikoko on 25 kg ja hinta 33€/ säkki +alv ja rahti.
Potra Kiihotusrehua annetaan tiineysrehun lisänä 250g kaksi kertaa päivässä vieroituksesta siemennykseen.

Onko viljasi jo analysoitu?

Viljanäytteen voit lähettää meille rehuauton mukana tai käydä paikan päällä tehtaallamme. Postin välitykselläkin viljapussit kulkevat perille, osoitteemme on Rehux Oy, Rehutie 23, 21450 Tarvasjoki.

Teemme ruokintasuositukset viljatietojasi hyväksikäyttäen. Ja muistathan, että jos valikoimistamme ei löydy valmista täydennysrehua juuri sinun tilallesi, niin suunnittelemme sopivan rehun.

Sinua auttavat:
Jenni Väätämöinen, puh 0440-816554 / jenni@rehux.fi
ja Terhi Hemmilä, puh 0400-902463 / terhi@rehux.fi

Muistathan myös porsaiden startterit!

Saparo tuoteperheemme on kasvanut Saparo Startti rehulla. Startteri käy gmo vapaaseen ruokintaan ja se on hinnaltaan edullinen, säkki (25 kg) maksaa 23 € + alv ja rahti.

Saparo Startti on tarkoitettu syötettäväksi emakon alla oleville porsaille sekä muutaman päivän vieroituksen yli. Se on erittäin maittava ja hyvin sulava ensirehu. Tavoitteena on tasainen ja pienin askelin tapahtuva siirtyminen emakon maidosta viljapohjaiseen rehuun. Rehun raaka-ainepohja sekä maku- ja tuoksuaromit ovat samat kuin Alux ja Välix rehuissamme eli porsas saa jatkaa tutunomaisella rehulla myös vieroituksen yli.

Myös GM Babi Start, Babito, Boost ja Pigger cream ovat edelleen valikoimissamme. Hyvillä ja toimivilla starttirehuilla porsaat oppivat syömään jo ennen vieroitusta, jolloin ripuliriski pienenee.

Kysy lisää myyntitiimiltämme:

Terhi 0400-902463 / terhi@rehux.fi
Kimmo 0440-816554 / kimmo@rehux.fi
Taru 0440-717027 / taru@rehux.fi

Tervetuloa viljan analysointi / ruokintasuositus päiville:

  • to 8.10. klo 10-14
  • to 15.10 klo 10-14
  • to 22.10. klo 10-14

Rehutie 23, Tarvasjoki
(alapihan uusi ja tilava tuotevarasto ”Koski”)

Tule meille!
Me analysoimme viljasi ja toimitamme sen perusteella räätälöidyn ruokintasuosituksen tilallesi. Ota mukaasi haluamasi viljanäytteet, n. 1 kg /laji.
Tarjolla kahvia ja makkaraa! Remix -karkkipussi 20:lle ensimmäiselle / päivä.

TERVETULOA.